1/13/2012

miksi?

Friikki. Friikimpi. Friikein.

Miksi joillekin meistä on annettu lisänimi, joka ei pahemmin imartele? Mitä täytyy tehdä, jotta muut ihmiset kutsuvat friikiksi tai oudoksi? Riittääkö siihen pienen pieni massasta poikkeava ele, vai täytyykö kriteereiden täyttämiseksi olla totaalisesti kajahtanut?

Nykyään puhutaan uudesta, suvaitsevammasta sukupolvesta. Hyväksytään erilaiset ilmiöt ja ihmiset paremmin kuin ennen, ja suhtaudutaan avoimesti uusiin asioihin. Ollaan spontaaneja, just. Paskat ns. uusi sukupolvi on yhtään sen suvaitsevampi kuin edellinenkään, nykään vain käydään eri asioiden kimppuun kuin vaikkapa 20 vuotta sitten. Miksi?

Tiedän ihmisiä, jotka ovat mukavia, herttaisia, hauskoja ja muutenkin hyvää seuraa, mutta joilla on oudon friikin leima. Useimmiten se johtuu kyseisten henkilöiden ulkonäöstä. Tuntuu että jos poikkeat massasta, olet kummajainen. Miten ihmisille on kehittyneet niin suuret ennakkoluulot joitakin tyylejä tai elämäntapoja kohtaan, että jokainen yksilökin joka sitä edustaa, on kaikin tavoin outo ja välteltävä? Tullaanko koskaan ymmärtämään, että ketään ei voi tuomita pelkän ulkonäön perusteella, vai onko sellaisen ajattelu vain hyväuskoisille hölmöille?

Lopetan lauseeni kysymykseen.

4 kommenttia:

  1. Samakun pitäisi oikesti olla erilainen ollakseen _jotain_. Eli on outo ja tyhmä aj tylsä jos on ns tavallinen? vaikka nykyään 'tavallinen' on jo aika erikoista?

    VastaaPoista
  2. Ellysi//En tarkoittanut että tavallinen olisi mitenkään tylsä tai tyhmä. Itseasiassa tavallista ihmistä ei ole olemassakaan. Pointtini tässä oli se, että olisi hienoa, jos jokaisen annettaisiin oll sellainen kuin on ja heivata ne iänikuiset ennakkoluulot kuuseen.

    VastaaPoista
  3. Muuten ihana blogi ja mahtava idea, mutten jotenkin käsittäny kaikkien tekstien sisältöä? Taino, mitä nyt puoliks ulkomaalanen tyttö siihen voi sanoa hahah.. :D

    http://iravanessa.blogspot.com/

    VastaaPoista
  4. Nessa//Kiitos! Saatan josku kirjoittaa hieman vaikeasti, jos aihe on sellainen etten oikein tiedä miten muotoilisin asiani (:

    VastaaPoista

“If you don't have time to read, you don't have the time (or the tools) to write. Simple as that.”
― Stephen King