En tiedä olenko ainut, tuskin, mutta minulla on aina tapana kytätä ihmisten kulmakarvoja! Kulmakarvat on yksi monista asioista, joiden perusteella luokittelen tai arvioin ihmisiä. Ja vaikken muodostaisi kulmien perusteella minkäänlaista käsitystä jostakin henkilöstä, niin pistän silti merkille millaiseen kuosiin ihminen on kulmansa laittanut.
Saattaa johtua ainakin osaksi siitä, että olen niin kriittinen ja perfektionistinen omista kulmakarvoistani enkä anna kenenkään muun nyppiä niitä, meikkaamisesta puhumattakaan. Olen neuroottisesti sitä mieltä, että vain minä itse osaan ja saan laittaa kulmani. Piste.
Kulmat voidaan nyppiä niin monella eri tavalla, mutta mulla on vain muutama malli jotka ns. hyväksyn ja joita pidän kauniina. Tasapaksut, liian kaukana toisistaan olevat, liian ohuet, luonnottomat tai siittiökulmat aiheuttavat minussa totaalisen "iyyy" reaktion.
Toisaalta tarpeeksi pitkät, symmetriset, siipimäiset ja minun makuuni hieman normaalia kauneusihannetta paksummat kulmakarvat saavat tältä kirjoittajalta ison käden! Siis hyvällä tavalla tietenkin. Esimerkiksi Dita von Teesellä ja Sensaistin kirjoittajalla ova mielestäni täydellisen kulmakarvat. Olen myös samalla kateellinen ihmisille, joille tälläinen malli sopii, koska itselleni ei niin paksut ja "dramaattiset" otsantäyttäjät sovi.
Surullisin näky ovat mielestäni teinit, jotka nyppivät ja piirtävät kulmansa sanalla sanoen päin vittuja. En tajua missä säkissä ne ovat sellaiset hirvitykset taikoneet, mutteivät ainakaan peilin edessä. Toki joku voi pitää kauniina kulmia joiden kanssa näyttää siltä, kuin olisi purskahtamaisillaan itkuun tai siltä, että voisi lyödä ensimmäistä vastaantulijaa, mutta täältä suunnalta ei sellaisille pahemmin sympatioita tai ihastuneita huokaisuja pahemmin heru.
1/30/2012
1/22/2012
me yöihmiset
Yksi elämän faktoista on väsitämättäkin se, että jotkut ihmiset vain ovat syntyneet yöeläjiksi. Aamulla nukuttaa, päivä menee koomassa, iltapäivällä heräillään henkisesti ja mitä myöhemmäksi mennään, sitä pirteämmäksi tullaan. Sama ruljanssi vedetään tietenkin läpi sitten seuraavana päivänä.
Olen yrittänyt kokeilla tuota ns. normaalia unirytmiä, mutta taidan olla jo tuhoon tuomittu. Mutta mikäs sen mukavampaa olisikaan kuin kukkua yömyöhään jammaillen samalla itsekseen hyvän musiikin tahtiin? No, aika monikin asia, mutta kyllä tämäkin hauskojen asioiden topten- listalle kipuaa.
Aamut ovatkin sitten yhtä helvettiä, ensiksin silmien aukaiseminen on melkein ylitsepääsemättömän vaikeaa, puhumattakaan ylösnousemisesta. Ja jos jotenkin ihmeen kautta saa vetkuteltua itselleen vaatteet päälle, ensimmäinen objekti mihin sen oman persauksensa voi istuttaa, ja taas sitä meinataan mennä unten maille. Mutta yökukkujat pitää hereillä ajatus tulevasta yöstä, jonka he voivat taas viettää netin ihmeellisessä maailmassa psykedeelisesti seikkaillen.
Tässä postauksessa oli pointti, mutta unohdin sen kun aloin tätä kirjoittamaan.

1/14/2012
musiikki
Rakastan musiikkia.
Yksi harvoista lauseista joka käy toteen tilanteessa kuin tilanteessa, tai ainakaan tähän mennessä se ei ole pettänyt minua, eli tuskin tulee koskaan pettämäänkään. Minulta on kysytty monesti, että miksi kuuntelen melkein koko ajan musiikkia. Kertaakaan kysyjä ei ole saanut kunnollista vastausta. Oikeastaan kysymys herättää minussa vain lisää kysymyksiä: miksi en kuuntelisi? Eivätkö ihmiset tee sitä, mikä on heille tärkeää? Minä ainakin.
Olen aina ollut jollain tavalla musikaalinen, vaikken laulaa osaakkaan. Omaan hyvän rytmitajun ja opin soittamaan soittimia nopeasti. Vaikka pidän soittamisesta, niin pääasiallinen mielenkiintoni on musiikin kuuntelussa. Yksi päiväni kohokohdista on illalla, ennen nukkumaanmenoa, kun valitsen sen hetkiseen mielentilaani sopivan kappaleen, laitan sen soimaan ja saan kuunnella sen täydellisessä eristyksessä muusta maailmasta. Sinä pienenä hetkenä saan elää kappaleen mukana, tehdä retken kauniissa mielikuvitusmaailmassani jossa on tilaa vain yhdelle, minulle.
Nautin musiikista tottakai myös muiden seurassa. Minusta on hauskaa kuunnella erilaisia biisejä ystävieni kanssa, hoilata mukana ja siinä samassa usein myös ottaa hieman vapaata tästä tylsästä, tällä hetkellä harmaan sijasta valkoisesta arjesta.
Mutta jos totta puhutaan, saan musiikista irti ja nautin siitä eniten yksin. Ainakin tällä hetkellä.

1/13/2012
miksi?
Friikki. Friikimpi. Friikein.
Miksi joillekin meistä on annettu lisänimi, joka ei pahemmin imartele? Mitä täytyy tehdä, jotta muut ihmiset kutsuvat friikiksi tai oudoksi? Riittääkö siihen pienen pieni massasta poikkeava ele, vai täytyykö kriteereiden täyttämiseksi olla totaalisesti kajahtanut?
Nykyään puhutaan uudesta, suvaitsevammasta sukupolvesta. Hyväksytään erilaiset ilmiöt ja ihmiset paremmin kuin ennen, ja suhtaudutaan avoimesti uusiin asioihin. Ollaan spontaaneja, just. Paskat ns. uusi sukupolvi on yhtään sen suvaitsevampi kuin edellinenkään, nykään vain käydään eri asioiden kimppuun kuin vaikkapa 20 vuotta sitten. Miksi?
Tiedän ihmisiä, jotka ovat mukavia, herttaisia, hauskoja ja muutenkin hyvää seuraa, mutta joilla on oudon friikin leima. Useimmiten se johtuu kyseisten henkilöiden ulkonäöstä. Tuntuu että jos poikkeat massasta, olet kummajainen. Miten ihmisille on kehittyneet niin suuret ennakkoluulot joitakin tyylejä tai elämäntapoja kohtaan, että jokainen yksilökin joka sitä edustaa, on kaikin tavoin outo ja välteltävä? Tullaanko koskaan ymmärtämään, että ketään ei voi tuomita pelkän ulkonäön perusteella, vai onko sellaisen ajattelu vain hyväuskoisille hölmöille?
Lopetan lauseeni kysymykseen.

1/12/2012
alku
Olen jo pitkään halunnut aloittaa tälläisen blogin. Nyt se sitten tapahtuu, eikös? Uudet asiat.. syntyvät uusista ajatuksista. Mistä ne uudet ajatukset sitten tulevat? Miksi ihmismieli hakee jatkuvasti uutta? On toki ihmisiä, jotka pysyvät tutussa ja turvallisessa koko elämänsä ajan ja ovat saavutettujen tapojensa orjia. Harmiksemme en kuulu niihin ihmisiin. En pysty asettumaan ja toteamaan, että näin on hyvä, tässä haluan pysyä koko loppuelämäni ajan. Ainakaan vielä.
Siksi pidänkin uusista asioista, ja tämä blogi tuokin mukavaa vaihtelua normeihini.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)