9/18/2012

mitä on rakkaus?

Niin. Mitä se oikein on? Kysymys jota olen pyöritellyt päässäni useaan otteeseen, mutta täysin hyväksyttävää vastausta en ole saanut muotoiltua.

Toisaalta ajattelen, että rakkaus on sitä, kun välittää jostakin ihmisestä. Käsite 'rakkaus' on kumminkin mielestäni niin vahva, etten voi sanoa rakastavani kaikkia tai kaikkea josta välitän. Siitä olen tosin varma, että rakkaus voi saada aikaan ihmeitä. Joskus pieniä, mutta silti.

Rakkaudella ei loppupeleissä ole mielestäni yhtä ja ainoaa muotoa, vaan se näkyy eri tavalla jokaisessa ihmisessä. Olen tehnyt pienen listan, jotka kuvaavat omaa rakkauttani:
  • Mitä enemmän vietän aikaa jonkin tai jonkun kanssa, sitä enemmän tämän kanssa haluan viettää lisää
  • Kun vain ajattelenkin asiaa, minulle tulee rento, huoleton ja lämmin olo
  • En kyllästy
  • Asetan asian tai henkilön itseni edelle, mitä teen muuten todella harvoin
  • En halua ajatella elämääni ilman tätä asiaa tai ihmistä, koska se tekee kipeää
Oikeastaan valehtelin kun sanoin, että en osaa suoraan sanoa mitään, mistä tietäisin mikä on rakkautta. Tiedänpäs. Perhe on minulle rakkautta. Tietenkään aina ei ole helppoa, syntyy tappeluita ja muuta kärinää, mutta ketään perheenjäsenistäni en vaihtaisi mihinkään.

On muuten ihan pirun vaikea käsite tuo rakkaus, tai sitten minä en vain osaa käsitellä sitä.. Ehkä jonain päivänä olen fiksumpi.. Mitä rakkaus tarkoittaa sinulle?

9/12/2012

hukuta minut takaisin uneen

Morjes vaan!

Oon ollut "lyhyehköllä" kirjoitustauolla, kuten ehkä olette huomanneet. Okei, ja paskat millään tauolla olin, kiinnostus blogin pitämistä kohtaan vain lopahti täydellisesti, eikä aikaakaan ollut pahemmin ylimääräistä. Seli seli.

Mutta asiaan. Syksyn tullessa ja koulujen alkaessa arkeen tulee usein mukaan tuttu vieras, nimittäin väsymys. Aamulla lämpimän peiton alle tuntuu houkuttelevalta, kun ulkona tuulee vaakasuoraan ja vettä tulee kuin esterin perseestä. Kuin ihmeen kaupalla useimmat ihmiset saavat kuitenkin itsensä sängystä ylös ja töihin tai kouluun. Aamu menee kuin horroksessa, aamupäivällä on ehkä jo hieman pirteämpi olo ja iltapäivällä odottaa jo kotiinpääsyä.

Mutta mitä tapahtuu kun päivän päätteeksi saapuu kotiin? Itse ainakin nuokun hetken pöydän ääressä ja sen jälkeen sammun pariksi tunniksi kuin saunalyhty, vaikka koulujuttuja olisi tehtävänä ja esseitä kirjoitettavana. Sänky vain tuntuu ylivoimaisen houkuttelevalta, ja tunnetta vahvistaa ulos vilkaiseminen, vaikka näky ei olekaan muuttunut sitten aamun. Parin tunnin päiväunien jälkeen onkin hieman pirteämpi olo, mutta silti väsymys kiskoo koko ajan itsepintaisesti takaisin unten maille. Nukkumaanmeno kumminkin venyy sinne puolenyön paikkeille, sillä kouluhommat on saatava pois alta.

En tiedä kuulostiko tuo teistä tutulta, mutta voisin veikata, että aika monella koululaisella on ongelmia nukahtamisen, heräämisen ja yöunien pituuksien kanssa. Viikonloppuna tuleekin usein valvottua, ja taas se unirytmi menee perse edellä puuhun.

ps. Toki kaikki syyspäivät eivät ole kaatosadetta ja puita kaatavia tuulia, vaan joukkoon mahtuu tietysti upeita kauniita aamuja ja päiviä. Mielestäni syksy onkin kaunein vuodenaika..